Axoria

Axoria

perjantai 28. helmikuuta 2014

Mitä tapahtui hiihtolomalla, osa 2?


Hiihtoloma 2014 

OSA 2
Toisessa osasssa hyppäämme mukaan Emman, Iran ja Ennan hiihtolomatunnelmiin.
Käy myös katsomassa valmentajan terveiset helmikuulta!

Emman hiihtoloma 2014
Meidän serkku Iiris oli meillä hiihtolomalla kaksi yötä. Kävimme leffassa katsomassa Frozenin. 
Kävimme myös uimassa Siltamäessä ja kiipeilemässä kaksi kertaa erällä. Menimme äidin kanssa keskustaan shoppailemaan keskiviikkona ja kävimme Piruetissakin :) Olin keskiviikkona myös Erällä hiihtolomatreeneissä. Torstaina kävin mummolassa ja perjantaina laskettelemassa Talmassa.
Lomaterveisin,
Emma


Iran hiihtoloma 2014

Hiihtoloman aluksi lähdettiin heti risteilylle. Lähdimme jo perjantaina laivalla kohti Ruotsia. Mukana matkassa oli äidin ja siskon lisäksi serkku ja kummitäti.

Hälsningar från Stockholm!

Risteilystä kotiuduttuamme lähdimme laskettelemaan Messilään. Lumen vähyydestä huolimatta laskettelu keli oli mitä mainioin.

Kivaa oli!

Terveisiä Lahdesta!

Lomaterveisin: Ira



Ennan hiihtoloma 2014

Olimme hiihtolomalla Saariselällä. Laskettelimme joka päivä monta tuntia, kävimme ajamassa moottorikelkalla ja illalla kävimme hiihtämässä, uimassa ja syömässä ulkona. Näimme poroja ja Husky -koiria.


 Terveisin,

Enna <3

tiistai 25. helmikuuta 2014

Mitä tapahtui hiihtolomalla, osa 1?

Hiihtoloma 2014 

OSA 1

Hiihtolomaa vietettiin urheilullisissa merkeissä. Tässä maistiaisia Olivian, Marin ja Venlan lomatunnelmista.

Olivian hiihtoloma 2014 Dubaissa

Lomailun ohessa ehdin myös treenata Dubaissa. Treenasin tulevaa kisakautta varten Leenan antamilla kotitreeneillä ja takareisiä venytin minulle erityisen mieluisalla takareisivenytyksellä, eli simpukoiden poimimisella rannalta. Ostimme Dubaista paljon strasseja kisapukuihin! Pukujen teeman jätän kuitenkin suureksi salaisuudeksi vielä hetken.Olin hiihtolomalla Dubaissa viikon matkalla. Dubaissa oli lämmintä ja hienot hiekkarannat. Siellä oli kivaa! 

Terveisin,

Olivia


Marin hiihtoloma 2014

Hiihtolomani aloitin heti vierailemalla serkkuni-Julian rytmisen harjoituksissa. Harjoitukset olivat Espoolaisella koululla lauantaina 11:00 - 14:30. Hämmästyksekseni ei ollut mattoa. Balettitunti oli ensimmäisenä, opettajana mies. Kaikki 5 oppilasta olivat meidän ikäluokkaa. Sitten oli vuorossa Irina-valmentajan motoriikka lämppä. Hiki piti tulla kunnolla otsaan tai piti uusia kahta kovemmin. Ohjelmia jokainen viisi tyttöä tekivät vuoronperään vanteella, pallolla ja keiloilla. Ohjelmia tehtiin niin kauan, että valmentaja hyväksyi suorituksen. Kovaa oli treeni! Eikä muuten loppu verryttelyä, se jäi jokaiselle kotiin. Hiihtolomallani venyttelin ja tein omia treenejä, sekä osallistuin vapaisiin harkkoihin. Keilailemassa käytiin, sekä luistelemassakin.
Ja tottakai, vietin kavereiden kanssa aikaa yökyläilyjen merkeissä, nyt kun siihen oli mahdollisuus! Hiihtoloman päätökseksi kävimme elokuvissa. Taas jaksaa puurtaa arjen aherruksessa.

Mari



Venlan hiihtoloma 2014 Varalan urheiluopistolla, Tampereella
Olin tänäkin vuonna hiihtolomalla Varalan urheiluopistolla Tampereella. Viikon aikana sain kokeilla useita eri urheilulajeja. Luistelin, uin, pelailin pallopelejä ja kokeilin jousiammuntaa. Varalassa on maailman parasta ruokaa ja sitä oli riittävästi. Kävin keilaamassa kaatopaikalla ja uimassa sekä kylpylä Edenissä että avannossa. Voitin avantouintikilpailun! Osallistuin perheeni kanssa leikkimieliseen kisailuun ja saimme hopeaa, hyvä Chilit! Koko ihana viikko päättyi leiridiscoon ja ilotulitukseen.

Lomaterveisin,

Venla

torstai 20. helmikuuta 2014

Ylimääräiset hiihtolomatreenit.

Niille jotka eivät olleet hiihtolomareissussa, Leena järkkäsi mahdollisuuden tulla keskiviikkona Erälle treenaamaan. Tarkoitus ei ollut pitää mitään vakavia treenejä, vaan tytöt saivat kokeilla eri välineitä Leenan opastuksella.
Emma ja Ilona testaavat vannetta.

Venyttelyt tehtiin Olympia tunnelmissa.


Ira

Tytöt innostuiva tekemään myös pikaisia ohjelmia pienissä ryhmissä.
Emman, Iran ja Ilonan nauha-ohjelmassa oli vauhtia.

Marin ja Lotan ohjelma





Ohjelma oli dramaattinen rakkaustarina.

Leenakin sai osallistua!

Hauskaa oli.


Tytöt keksivät paljon erilaisia loppuasentoja.
Hyvä Suomi!


perjantai 14. helmikuuta 2014

Iloista Ystävänpäivää 2014!


Axoria sai Ystävänpäivä-treenien jälkeen vieraakseen rytmistä voimistelua harrastavan Julian. Julia esitti sekä keila- että pallo–ohjelmansa.

Kiitos Julia ihanasta yllätysvierailusta ja onnea kisakauteen!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Leikkimielinen "Miss Valentine" kisa 2014!

Tervetuloa "Miss Valentine 2014" kisoihin!

Leena ideoi tytöille leikkimielisen kisapäivän, rankan treeniviikon kevennykseksi. Mallia otettiin Virossa viikonloppuna pidetyistä Miss Valentine kisoista, joissa Suomea oli edustamassa useampikin joukkue.


Tapanilan Erää "kisoissa" edusti AXORIA!




Kisapäivä alkoi huolellisella lämmittelyllä ja kisasuorituksen läpikäymisellä. Jokainen keskittyi suoritukseen. Ennen kisamatolle kirmaamista käytiin läpi myös sisäänmarssi ja vilkutukset.
Jännittävän kisaharkkakierroksen jälkeen tehtiin korjaukset valmentajan opastuksella.



Leena oli pyytänyt paikalle myös ”virallisen” tuomariston, jotka arvioivat kisasuoritusta.


Tuomaripalaveri ennen kisasuoritusta.
Tuomaristo valmistautuu jännittävään mittelöön!

Vanhemmat oli kutsuttu katsomaan jännittävää, leikkimielistä ”kilpailua”. Jännitys tiivistyi vanhempien saapuessa paikalle suoritusta katsomaan.


Kisasuoritusta ennen Leena piti vielä palaverin. Ja siiten päästiin aloittamaan. 








Kisasuoritus aloitettiin tietysti tsemppihuudolla

”A - xo - riaaa”.



"Seuraavaksi vuorossa Tapanilan Erä, Axoria, Suomi."






Tuloksien odottelua...






Suorituksen jälkeen oli palkintojen  jako. Valmentaja palkitsi hyvin menestyneen joukkueen makealla palkinnolla...




Lopuksi pidettiin vielä joukkuepalaveri, jossa käytiin läpi ohjelmaa. Kaikki saivat kertoa missä onnistui ja missä ei.





Todella hauskaa vaihtelua normaaliin treenipäivään.

Terveisin,
A - xo - ria