Axoria

Axoria

perjantai 31. lokakuuta 2014

Voimistelun iloa Salibandyliigan tauolla 5.11.

Axoria- ja Aforia-joukkueet esiintyvät keskiviikkona 5.11. Vantaan Energia-Areenalla, jossa taistellaan Stadin herruudesta salibandyssa. Ottelussa kohtaavat Tapanilan Erä ja SSV. Tervetuloa mukaan kannustamaan Erän joukkue voittoon - ja ihailemaan voimistelunäytöksiä. Peli alkaa klo 18.30.
Kuva: Petri Vilhunen
Kuva: Petri Vilhunen
Tapanilan Erän pelikalenterin näet täältä. Salibandyjaostoon voit puolestaan tutustua täällä. Liput otteluun maksavat 13€ (aikuiset) ja 8€ (lapset 7-15 v, opiskelijat ja eläkeläiset); S-etukortilla aikuistenlippu 8€.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Tampereen tuliaiset - kategoria 2

Ensimmäisen kisaviikonlopun toisena päivänä, sunnuntaina 26.10. kisattiin siis Tampere Areenalla Kolmen lajin kilpailuissa. Joukkuevoimistelun lisäksi katsojat pääsivät ihailemaan kilpa-aerobiccaajia ja rytmisen voimistelijoita.

Joukkuevoimistelun kilpailussa oli mukana 24 joukkuetta, joista suuri osa oli mukana myös lauantaina Turun Cailap Cupissa. Axorian delfiinien suoritusvuoro oli kisan viimeisenä joukkueena ja tytöt tekivät erittäin hyvän suorituksen. Tyttöjen ohjelma palkittiin kategorialla 2. Mahtavaa, onnea ihanat delfiinitytöt!
Ensi viikonloppuna kisataan sitten taas - mutta sitä ennen treenataan vielä kovaa ja hiotaan ohjelmaa. Tsemppiä tytöt! Nähdään Keravalla ensi sunnuntaina, tervetuloa kannustamaan.
 

Cailap Cup ja Kolmen lajin kilpailut 25.-26.10. - Valmentajan terveiset

Joukkuevoimistelun syksyn kisakausi alkoi viime viikonloppuna Turussa ja Tampereella. Axorian tytöt olivat odottaneet innolla viikonloppua ja treeneissä oli ahkeroitu, hiottu ja toistettu. Haettu omaa parasta suoritusta, ilmaisua ja eläytymistä. Innokkuus ja tekemisen ja näyttämisen halu on paistanut koko joukosta. Menneenä viikonloppuna saimmekin sitten nauttia työn tuloksista. Reippaat tytöt saavuttivat Turussa ykköskategorian ja Tampereella kakkoskategorian. 
Ekan päivän ahkerointi lienee hieman väsyttänyt tyttöjä, mutta siitä huolimatta hieno kauden avaus, hyvä tytöt! Seuraaviin koitoksiin lähdemme tekemään, jos mahdollista, vieläkin yhdenaikaisempaa suoritusta sekä hiomme vielä liikkeiden lopetuksia ja ilmaisua. Myös erilaisia dynamiikan vaihteluita pyrimme vielä tuomaan enemmän esille.
Kisoja piisaakin vielä neljä kappaletta: seuraavana on vuorossa Kerava Cup, jossa Delfiinit taituroivat tulevana viikonloppuna 2.11. Sitten tulevat Aluekisat (Kisahallilla) ja Espoo Cup (Tapiolassa), ja viimein kauden huipennus Valkeakosken SM-kisat!

Tästä on hieno lähteä jatkamaan kilpakautta mahtavan kivojen tyttöjen ja valkkutiimin kanssa!
Turussa sijoitus oli 1.-7./46
Tampereella sijoitus oli 4.-7./24


terveisin Leena

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kisakauden upea avaus - delfiinitytöille kategoria 1

Kisakausi avattiin vihdoin - ja millainen avaus siitä tulikaan!? Axorian delfiinitytöt loiskauttivat kisamatolle Turun Cailap Cupissa, ja suoritus palkittiin kategorialla 1. Kannustusjoukot repesivät ilonkiljahduksiin - ONNEA TYTÖT!
Kisapäivä alkoi tosi aikaisin Erän parkkipaikalta, jonne kokoonnuttiin yhdessä Axoria junior -joukkueen kanssa jo kukonlaulun aikaan klo 6.30. Matka kohti Turkua sujui leppoisasti, vaikka kyllä se kisakuume taisi vaivata niin tyttöjä kuin huoltajiakin. Perillä Kupittaan urheiluhallissa tehtiin hyvä harkkasuoritus ja keskityttiin itse kisasuoritukseen hyvän yhteishengen voimalla. Hanne ja Jansku hoitivat meikkauksen, kampauksia tehtiin yhteisvoimin. Välillä tankattiin, kunnes oli aika ryhtyä tositoimiin..  
 
 
 
 
Kisat avattiin marssilla, ja Tapanilan Erän kylttiä kantoi joukkueen kapteeni Ira.

Erän joukkueista mukana olivat tänään Axoria, Axoria junior ja Elite Alexa junior. Kaikki joukkueet suoriutuivat aivan loistavasti. Elite Alexa junnut palkittiin kategorialla 2 ja Axoria junnut sijoittuivat kategoriaan 4. Onnea molemmille joukkueille, aivan mahtava suoritus kauden ekoissa kisoissa!!

Itse kisasuoritus meni tytöiltä ihan nappiin. Ohjelma näytti ihanalta, ja puvut säihkyivät upeasti. Palkintojenjaossa nähtiin onnellisia hymyjä ja tyytyväisiä valmentajia. Turussa palkittiin seitsemän ykköskategoriaan sijoittunutta joukkuetta, onnea myös kilpakumppaneille.




Tästä on hienoa lähteä jatkamaan kautta - itse asiassa heti huomenna, kun delfiinit kisaavat Tampereella kolmen lajin kisoissa. Onnea matkaan <3



Lisää kisakuvia on tulossa myöhemmin. Nyt on hetki aikaa fiilistellä tätä loistavaa tulosta!


lauantai 18. lokakuuta 2014

Syyslomakiireitä - 7 päivää ekoihin kisoihin

Kisapuvut ovat saapuneet, mikä tarkoittaa tietenkin sitä että kiirettä riittää paitsi treenisalilla, myös paljettipussien ja liimaputkiloiden äärellä kotona. Tytöt ja äidit liimailevat parhaillaan strasseja ja paljetteja, jotta puvut säihkyvät kisamatolla upeasti! Koemeikit ja -kampauksetkin on jo tehty Lotan äidin, Hannen ohjeiden mukaisesti. Täytyy sanoa, että kisakuume on jo korkealla fanijoukkojen keskuudessa.

Myös puvun koristelut on suunnitellut Hanne. Tuskin maltamme odottaa, miltä joukkue näyttää kun kaikki tytöt sonnustautuvat kisa-asuihin ensi viikolla Turun Kupittaalla. Vielä viikko aikaa, huh huh..

Tässä hieman vihjettä siitä, mitä olemme syyslomalla puuhailleet :)




sunnuntai 12. lokakuuta 2014

13 päivää ekoihin kisoihin

Jännittää, jännittää.. Kisakauden alkuun on aikaa 13 päivää. Axorian tytöt kehittivät blogin lukijoille extra-special joulukalenterin, jossa on 13 yllätysluukkua :)
Jokainen luukku on pullollaan hyvää mieltä ja axoriamaista meininkiä. Tsemppiä ja voimia viimeistelyyn, parin viikon kuluttua päästään ihailemaan, miltä tämän kauden ohjelma näyttää kisamatolla!

Eikä tässä vielä kaikki :) Jos fanijoukoissa on vielä joku, jolla ei ole omaa, keltaista Erän juomapulloa, sellainen on vielä mahdollista hankkia. Pullon hinta on 10€. Pulloja on enää muutama jäljellä, joten toimi nopeasti. Näitä et saa muualta! Axoria kiittää tuestasi!!

tiistai 7. lokakuuta 2014

AXORIAN JOUKKUELEIRI KISAKALLIOSSA 4.-5.10.

Valmentajan terveiset leiriltä
Elo-syyskuu vierähti pikavauhtia Erän voimistelusaleilla. Liiton leirin jälkeen kauden alussa olemme tehneet paljon fysiikkatreeniä painottuen liikkuvuuteen ja vartalonhallintaan. Myös kisaohjelma on saatu hiontavaiheeseen. Syksyllä on luvassa paljon kilpailuita ja kaikille kolmelletoista tytölle löytyy runsaasti puuhaa, vaikka kaikki eivät yhtä aikaa matolle mahdukaan. Alkukaudesta sinne tänne huiskivat narut on saatu pikkuhiljaa taltutettua ja yhtäaikaiset U:t ja muut muodot alkavat tulla esille :)
Tytöt ovat ahkeroineet viitenä iltana viikossa ja selvästi näkyy, että intoa olisi siirtyä ensi keväänä SM-sarjaan, hyvä tytöt! Menneellä viikolla oli seuran kisakatselmus ja ensimmäinen näytönpaikka, kivasti meni!
Nyt kauden puolivälissä suuntasimme Kisakallioon joukkueleirille hiomaan taitoja ja hienosäätämään ohjelmaa. Kilpailuun valmistava kausi alkaa tuotapikaa, ja kolmen viikon päästä häämöttää Turun Cailap Cup! Harjoittelimme hyppyjen ponnistusta, vartalosarjoja peilisalissa, narutekniikkaa ja samankaltaisuutta, siirtymisiä ja vartalonhallintaa läpi ohjelman. Kuvasimme  tytöt pareittain neljäsosissa ja näin päästiin heti korjaamaan mahdolliset virheet.
Tytöt pääsivät vierailemaan myös Kisakalliossa samaan aikaan treenaavien Noviisirinkiläisten leirillä. Kävimme Veera Kainulaisen vetämässä hyppytreenissä ja tytöt tekivät huomoita hyppyjen ohjeista ja siitä, kuinka isommat työt selvisivät  ja onnistuivat vaativista isoista hypyistä. Hienoa, että pääsimme osallistumaan tähän harjoitushetkeen :)


Sunnuntaina pääsimme "huilitauolla" pomppimaan volttimontuun. Hienoja hyppyjä trampalla ja ilakointia patjoilla! Leirin päätteeksi teimme kokonaisia eri kokoonpanoissa. Tytöt tsemppasivat hienosti koko leirin ajan, ja ohjelma selkeytyi taas monta pykälää.

Terkuin,
Leena

PS. Leirin aikana oli Iran synttärit - ONNEA <3




sunnuntai 5. lokakuuta 2014

20 päivää kisakauden alkuun!

Tänään on tasan 20 päivää siihen, kun kisakausi avataan Turun Cailap Cupissa. Erän kisajoukkueet pääsivät näkemään toistensa ohjelmat jo torstaina kisakatselmuksessa. Salissa ihailtiin upeita suorituksia ja kannustettiin tasapuolisesti kaikkia joukkueita. Mutta vielä pitää tehdä kovasti töitä, että ohjelma saadaan kisakuntoon.

Tänä viikonloppuna Axorian tytöt ovat olleet hiomassa ohjelmaa Kisakalliossa. Leirillä on treenaamisen ohessa myös tavattu tuttuja tyttöjä muista seuroista ja joukkueista.
Tarkempi raportti leirikuulumisista ja -fiiliksistä on tulossa blogiin myöhemmin. Stay tuned :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Mitä tiedät mun ystävästä?

Emilia tuli mukaan Axorian ihanaan ja reippaaseen porukkaan kesäkuussa. Vihdoinkin myös Emilian oma esittelysivu on saatu päivitettyä. Joko sinä tunnet Emilian?
Kurkkaa esittelyyn, niin tiedät onko kuvassa oleva papukaija Emilian oma lemmikki. Emilia paljastaa myös lempivärinsä ja tavoitteensa voimistelun parissa. Samalla selviää, millainen Axoria on joukkueena Emilian mielestä!

Ihanaa että olet meidän joukkueessa <3