Axoria

Axoria

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Axorian syyskauden aloitus

Axoria-joukkue aloitti kauden Tapanilan Erän Eloleirillä elokuun ensimmäisellä viikolla. Joukkue perustettiin keväällä Elite Pre jr -yhteistyöjoukkueessa voimistelleille tytöille, jotka
halusivat jatkaa seurajoukkueessa SM-tasolla. Mukaan liittyi myös Kiia VVS:sta ja Inka Erän Anastasia-joukkueesta. Joukkueessa voimistelee yhteensä 10 taitavaa ja motivoitunutta voimistelijaa.


Seuran leirillä, elokuun ensimmäisellä viikolla, harjoiteltiin monipuolisesti peruskuntokauden juttuja eli ulkona fysiikkaa ja sisällä välinetekniikkaa, liikkuvuuta, tanssillisia elementtejä sekä akrobatiaa, jalkatekniikkaa ja lajia.

Viime viikonloppuna siirryttiin joukkueen kanssa Kisakallioon syksyn välineohjelman koreografialeirille. Mahtava tsemppaaminen koko porukalta, ja saimme ohjelman rungon valmiiksi. Hienoa työtä koko joukkueelta!

Kisakalliossa oli samaan aikaan mm. ruotsalaisen salibandyseuran leiri. Heitä olikin valtava määrä ja iloinen fiilis täytti koko opiston. Ihanat lämpimät kesäsäät suosivat meitä: sekä aamulenkkeilyt että uinnit saimme tehdä lämpimässä auringonpaisteessa.


Leirillä saimme joukkueelle myös uuden kapteenin, joka on Ira Ruismäki ja varakapteenin, joka on Venla Kiviranta. Onnea molemmille valinnasta!

Tämän viikon maanantaina, heti leiriltä palattuamme, Tapanilan Erällä järjestettiin koko seuran avoimet ovet -tapahtuma, jossa eri jaostot ja urheilulajit pääsivät esittäytymään. Axoria esitti tapahtumassa juuri valmistuneen syksyn vanneohjelmansa. Upea tsemppaaminen vaikka ohjelma oli ihan uunituoreena!

Hienosti sujuneen kauden alun jälkeen on kiva jatkaa kohti tulevaa syyskautta!

terveisin Leena

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Erän avoimet ovet maaantaina 17.8.

Tapanilan Urheilukeskus järjestää perinteisen Avoimien ovien päivän 17.8. jolloin esillä on koko urheilukeskuksen laaja lajikirjo. Voimistelujaoston toimintaan voi tulla tutustumaan Eräsaliin klo 15-21. Klo 18.30-19.00 nähdään esityksiä, ja mukana esiintymässä on myös Axoria. Tervetuloa seuraamaan syksyn ohjelman rakentumista! Kokeilutreeneihin voi kuka tahansa voimistelusta kiinnostunut tulla mukaan kokeilemaan.
 
15.00-17.00 Joukkuevoimistelun kilparyhmien harjoituksia
17.00-17.45 Kokeilutreenit Minit-ikäluokka (2009 syntyneet ja tätä nuoremmat)
17.45-18.30 Kokeilutreenit Voimistelukoulu 7-10-vuotiaat
18.30-19.00 Voimisteluesityksiä sekä jaoston toiminnan esittelyä
19.00-19.45 Kokeilutreeni Evat, aikuisten tanssillisen voimistelun ryhmä
19.45-21.00 Joukkuevoimistelun kilparyhmät harjoittelevat

Klo 17.30 lähtien paikalla on myös Loventin edustaja. Tervetuloa hankkimaan voimistelutarvikkeet syksyn treeneihin. Nähdään Erällä!