Axoria

Axoria

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Caribia Cup 2014, Turku






KIITOS AXORIA, KIITOS TURKU!
 P.S. Lisää kuvia valokuva-albumissa. Ensiviikonloppuna suuntana Hyvinkää. Seikkailu jatkukoon.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kisakausi avattu! Hienoa tytöt!


Axoria pääsi tänä viikonloppuna kisaamaan kaksissa kisoissa. Lauantaina oli Ovo-cup Tapiolassa ja sunnuntaina suuntana Mäntäsälä ja Mustan kissan cup. Kiitos Axoria tapahtumarikkaasta viikonlopusta ja ihanista elämyksistä!



Valmenta Leena on kirjoittanut viikonlopun kisoista ja Axorian suorituksista tekstiä omaan osioon "Valmentajan terveiset". Käy lukemassa sieltä lisää, kuinka Axoria selvisi rankasta kisaviikonlopusta.

Onnittelut Tapanilan Erän Alexalle ja Alexa Junioreille hienoista suorituksista ja kultamitaleista!

 Viikon päästä suuntaamme Turkuun uusia Seikkaluja kohti. Caribia cup täältä tullaan!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Mitä tapahtui hiihtolomalla, osa 4?


Näin viettivät hiihtolomaansa Elin, Iitu, Elsa ja Rosa.
Elinin hiihtoloma 2014
Elin oli lasketelemassa, luistelemassa ja nauttimassa
talviliikunnasta kavereiden kanssa.
Tytöt käsikirjoittivat, ohjasivat ja näyttelivät jännittävän elokuvan.
Elin <3

Iitun hiihtoloma 2014

Minun hiihtolomani alkoi sillä, että lähdimme lauantaina mökillemme Padasjoelle. Kävimme mökillä hiihtämässä ja luistelemassa. Tiistaina lähdimme serkkujen kanssa Messilään laskettelemaan.

Mökillä myös uin, potkukelkkailin,pulkkailin-siis ennen kaikkea ulkoilin. Torstaina kun tulimme kotiin lähdimme heti naapureidemme  synttäreille. Perjantaina menin mummille kylään. Lauantaina olikin jo treenit. Lomalla tein kyllä myös omia treenejä. Oli kiva loma.
Terveisin Iitu


Elsan hiihtoloma 2014
Hiihtoloman ensimmäisen viikonlopun vietin mummin ja ukin luona. Kävimme mm. leffassa katsomassa Risto Räppääjän. Alkuviikon vietin taas mummin ja papan luona. Leivoimme pullaa ja kävimme myös leffassa katsomassa Onnelin ja Annelin. Se oli tosi hyvä :)
Ilmat eivät olleet kovin hyvät ulkoiluun. Tein myös kotitreenejä. Torstaina lähdimme aamulla aikaisin mökille Mäntyharjulle. Siellä oli vähän talvisempaa. Ulkoilimme paljon. Iltaisin saunoimme ja kävimme puljussa. Teimme myös avannon ja kävimme pulahtamassa.vesi oli jääkylmää.
Lomaterkuin,
Elsa

Rosan hiihtoloma 2014
Tein hiihtolomalla paljon kotitreeniä Leenan antamien ohjeiden mukaan. 
Valmistin kaverini kanssa myös herkkulisia kaakaoita.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Mitä tapahtui hiihtolomalla, osa 3?


Hiihtoloma 2014 ! 

OSA 3
Seuraavaksi pääsemme lukemaan Lotan, Ilonan ja Sannin hiihtolomapuuhista…

Lotan hiihtoloma 2014
Minun hiihtoloma alkoi sairastelulla, mutta onneksi selvisin muutaman päivän levolla.  
Maanantaina olin jo terve. Silloin menimme vierailemaan kummitädilläni. Tapasimme heidän pihalla ja leikimme Siirin (3 v.), Leon (2v.)  ja Iiriksen (4kk) kanssa.Tuli ainakin juostua pihaa ympäri heidän kanssa.  Samalla reissulla käytiin moikkaamassa Mummi ja Ukki, siellä saa aina jotain herkkua. Nam. Illalla tein vielä kotitreenin siskoni Lindan kanssa. 
Tiistaina Mamu ja Taata vei meidät keskustaan elokuviin (Risto Räppääja ja Liukas Lennart) ja syömään. Nam. 
Keskiviikkona kävin Erällä Axorian lisätreeneissä tyttöjen kanssa. Torstaina kävimme perheen kanssa Flamingossa uimassa ja laskemassa vesiliukumäkiä. Olipas siellä hauskaa, vaikka porukkaa oli kyllä aika paljon. Uinnin jälkeen kävimme syömässä ravintola Amarillossa, siellä on tosi hyvää ruokaa.
Perjantaina tein taas kotitreenin Lindan kanssa ja iltapäivällä jännitettiin kisastudiossa Suomen jääkiekkopeliä ystäväperheen kanssa. Heidän kanssaan meni ilta nopeasti.
Lauantaina alkokin taas joukkueen omat treenit. Ja illalla kannustettiin Suomelle pronssi jääkiekosta. Jeeee. 
Lomalla myös luin kirjaa, autoin isää ja äitiä remontissa ja ulkoilutin Bolttia kovasti.
Matkoille en päässyt eikä ilmat olleet mitenkään kehuttavia, mutta mukavaa oli rentoutua ihan täällä kotonakin.
Iloisin terveisin,
Lotta


Ilonan hiihtoloma 2014
Hiihtoloman ensimmäisenä päivänä lauantaina olin hyvän ystäväni Annin kanssa shoppailemassa Jumbossa ja kävimme herkuttelemassa ravintolassa. 
Serkkumme Iiris oli meillä 2 yötä hiihtolomalla. Kävimme yhdessä seinäkiipeilemässä Erällä kahtena päivänä. Kiipeily oli tosi kivaa :) 
Kävimme myös leffassa katsomassa Frozenin. Teimme Iiriksen ja Emman kanssa omat serkkupaidat. 
Perjantaina olin Talmassa laskettelemassa. 
Olen myös tehnyt paljon kotitreenejä ja käynyt pari kertaa uimassa ja kävin Erällä ylimääräisissä hiihtolomatreeneissä :)

Ilona <3

Sannin hiihtoloma 2014
Olimme perheen kanssa hiihtolomalla Jyväskylässä. Siellä me laskettelimme, uimme, keilasimme ja shoppailimme. 
Mukana oli myös kaverini Marianne perheineen. Olen lasketellut kolme vuotta ja minulla on omat laskettelukamat. Ensimmäisenä päivänä laskin liian pienillä, kiristävillä monoilla, joten kävimme ostamassa minulle uudet laskettelumonot. Laskettelimme Laajavuoren rinteissä yhteensä kolmena päivänä noin kuusi tuntia päivässä. Tänä talvena opin laskemaan tempputelineistä.
Laskettelun jälkeen kävimme aina kylpylässä uimassa. Treenejä kävin tekemässä hotellin punttiksella. 
Hiihtolomassa parasta oli laskettelu. Kotimatkalla kävimme Pandan tehtaanmyymälässä ja ostimme kassillisen suklaata ja lakua. 
Sanni