Axoria

Axoria

torstai 21. elokuuta 2014

LIITON IKÄKAUSIRINGIN LEIRI II KISAKALLIOSSA 1.-4.8.


Valmentajan terveiset
Elokuun alussa Axorian tytöt osallistuivat liiton ikäkausiringin II leirille Kisakalliossa Lohjalla. Leiri oli tällä kertaa nelipäiväinen. Leirin ohjelma ja harjoitukset olivat hyvin suunnitellut ja vastasivat hyvin ikäkauden tämänhetkisiin tarpeisiin. Leirillä yksi pääteemoista oli vartalon hallinta ja vartalon kannattelu. Tähän oli suunniteltu monenlaisia harjoituksia eri kouluttajilta, hienoa! Lisäksi ohjelmaan kuului aina tärkeää jalkatekniikkaa ja liikkuvuutta.

Leirillä tehtiin myös "Kasva Urheilijaksi" -ominaisuustestit. Olimme niihin jo hieman omissa treeneissä valmistautuneet, joten tytöt tiesivät mitä tuleman piti ja selvisivätkin ihan ok hikisestä urakasta elokuun alun helteisessä säässä :) Treenien jälkeen oli aikaa pulahtaa virkistävään järveen ja iloinen nauru raikui päivän urakoinnin päätteeksi. Muutama tyttö kävi myös aamu-uinnilla, reipasta!

Kisakalliossa hieman harmia aiheuttivat jokapaikkaan tunkevat ampiaiset ja eivät pelkästään tytöt, vaan isot miehetkin pötkivät niitä pakoon, kun mokomat tulivat ihan iholle haistelemaan... mutta niinpä taisi olla tänä helteisenä kesänä ympäri Suomea.

Leiri oli monessa suhteessa erittäin hyvin onnistunut: taitavat kouluttajat, hyvät harjoittelutilat ja ihana lämmin leirisää. Kiitos jälleen Johannalle ja koko kouluttajatiimille!


Leirin jälkeen Axoria on keskittynyt alkusyksyn treeneissä fysiikkaharjoituksiin, mutta viime viikolla aloitimme myös ohjelman koreografian tekemisen kesäkuussa suunniteltujen vaikeusosien pohjalta. Nyt siis vain tiukkaa treeniä kohti kisakautta ja ensimmäisiä kisoja, jotka ovat Turussa ja Tampereella lokakuun lopussa.

-Leena




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti