Axoria

Axoria

lauantai 27. syyskuuta 2014

Lauantain yhteistreenit

Axoria, Elite, Elite Alexa junior, Elite kids ja Fortius pitivät yhteistreenit lauantaina 27.9. Mukana olivat valkut Heini, Saara ja Kia. Neljässä tunnissa ehdittiin paitsi treenata täysillä, myös tutustua toisiin voimistelijoihin. Tytöt vaihtoivat paria useissa eri venytyksissä ja lihastreeneissä, joten treenien aikana ehti tutustua moneen uuteen tyttöön.  
 
Lihaskuntoliikkeitä tehtiin pareittain, ja jokaisen liikkeen yhteydessä tytöt kertoivat itsestään ja joukkueestaan sekä siitä, mikä on voimistelussa kivointa.

 



 
 
 
Treeneissä tehtiin myös ohjelmia ryhmissä. Ohjelman pakollinen osio oli illu. Voittajaryhmä valittiin äänestämällä, ja voittajaksi selvisi "Bilespagetit"-ryhmä. Onnea voittajille - teillä oli hieno koreografia! Venyttelyjen ja lihasliikkeiden lisäksi kisattiin erilaisissa viesteissä ja leikittiin. Viimeinen leikki oli Lontoon bussi.

"Kala sillan alla"
"Kerrossänky"

"Lontoon bussi"
 
 
"Kaappikello"
"Parisänky"
Tyttöjen mielestä treeneissä oli tosi kivaa. Mieleen jäivät erityisesti esitykset, parijutut ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Kiitos kaikille <3
 
 
Treenit päättyivät raikuviin aplodeihin itselle ja uusille kavereille!
Loppufiilistelyt ihanassa auringonpaisteessa :)
Elsa, Lotta, Rosa, Tilda, Camilla, Ida, Hertta, Sema, Sanni ja Olivia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti