Axoria

Axoria

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Axorian syyskauden aloitus

Axoria-joukkue aloitti kauden Tapanilan Erän Eloleirillä elokuun ensimmäisellä viikolla. Joukkue perustettiin keväällä Elite Pre jr -yhteistyöjoukkueessa voimistelleille tytöille, jotka
halusivat jatkaa seurajoukkueessa SM-tasolla. Mukaan liittyi myös Kiia VVS:sta ja Inka Erän Anastasia-joukkueesta. Joukkueessa voimistelee yhteensä 10 taitavaa ja motivoitunutta voimistelijaa.


Seuran leirillä, elokuun ensimmäisellä viikolla, harjoiteltiin monipuolisesti peruskuntokauden juttuja eli ulkona fysiikkaa ja sisällä välinetekniikkaa, liikkuvuuta, tanssillisia elementtejä sekä akrobatiaa, jalkatekniikkaa ja lajia.

Viime viikonloppuna siirryttiin joukkueen kanssa Kisakallioon syksyn välineohjelman koreografialeirille. Mahtava tsemppaaminen koko porukalta, ja saimme ohjelman rungon valmiiksi. Hienoa työtä koko joukkueelta!

Kisakalliossa oli samaan aikaan mm. ruotsalaisen salibandyseuran leiri. Heitä olikin valtava määrä ja iloinen fiilis täytti koko opiston. Ihanat lämpimät kesäsäät suosivat meitä: sekä aamulenkkeilyt että uinnit saimme tehdä lämpimässä auringonpaisteessa.


Leirillä saimme joukkueelle myös uuden kapteenin, joka on Ira Ruismäki ja varakapteenin, joka on Venla Kiviranta. Onnea molemmille valinnasta!

Tämän viikon maanantaina, heti leiriltä palattuamme, Tapanilan Erällä järjestettiin koko seuran avoimet ovet -tapahtuma, jossa eri jaostot ja urheilulajit pääsivät esittäytymään. Axoria esitti tapahtumassa juuri valmistuneen syksyn vanneohjelmansa. Upea tsemppaaminen vaikka ohjelma oli ihan uunituoreena!

Hienosti sujuneen kauden alun jälkeen on kiva jatkaa kohti tulevaa syyskautta!

terveisin Leena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti