Axoria

Axoria

perjantai 8. toukokuuta 2015

SM-kisaviikonloppu ja Hanami

Prennut valmistautuvat kauden tärkeimpiin kisoihin juuri parhaimpaan Hanami-aikaan. Kirsikankukat ovat nyt kauneimmillaan - ja se on taatusti hyvä enne tälle viikonlopulle! Voimistelun SM-kilpailut kisataan siis Espoossa 8.-10.5.
Kuva: Mirka B.
Harkkakierros käytiin jo tänään perjantaina. 12-14-vuotiaiden sarjassa kilpailee 24 joukkuetta, jotka karsivat alkukilpailuissa lauantaina. Sunnuntain finaaliin pääsee kahdeksan parasta joukkuetta alkusarjasta.

Ensimmäisenä harkkasuorituksensa kävi tekemässä Prennujen 02-kokoonpano. Tästä se aina lähtee..
Molemmat kokoonpanot suoriutuivat ohjelmastaan hienosti.
Huomenna on luvassa säihkettä ja kirsikankukkien loistoa, kun tytöt astelevat lavalle ihanissa kisapuvuissaan. Kokonaisuuden viimeistelevät hiuksiin kiinnitettävät kirsikankukat ja upeat meikit.

Kisat avataan virallisesti lauantaina klo 12, vaikka tänään onkin jo kisattu mm. naisten alkukilpailut. Kilpailua johtaa Minetit o,1 pisteen erolla ennen OVO Teamia. Naisten finaali alkaa klo 12.20. Viikonlopun aikana yli tuhat voimistelijaa tavoittelee SM-mitaleita Espoossa. Tiedossa on hienoja hetkiä, kun kahdeksan eri voimistelulajin Suomen huiput nousevat kilpailuareenalle. Huomenna kannustetaan Prennut kauden parhaaseen suoritukseen. Tsemppiä tytöt!!

Ps. Hanami on japania ja se tarkoittaa kirsikkapuiden kukkien katselua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti